Käsikirjoitus puheeksi: työvälineet, joilla teksti lakkaa kuulostamasta luetulta

Paperi ja lyijykynä ennen ruutua

Kun aloitan harjoitusteksteistä, tulostan käsikirjoituksen paperille. Ruudulla teksti näyttää valmiilta, ja siihen on vaikea koskea. Paperille saa piirtää, yliviivata ja kirjoittaa lauseen uudelleen reunaan. Käytän yhtä lyijykynää ja yhtä korostuskynää, ei enempää, koska merkintöjen pitää pysyä luettavina myös silloin, kun katse käy tekstissä nopeasti.

Ensimmäisellä kierroksella en lue tekstiä esiintyjänä vaan toimittajana. Etsin lauseita, joita en koskaan sanoisi ääneen kenellekään. Ne ovat yleensä pitkiä, täynnä sivulauseita tai alkavat sanalla, jota puhuessa ei käytetä. Merkitsen ne aaltoviivalla ja palaan niihin vasta, kun koko teksti on käyty läpi.

Tämä työvaihe tuntuu hitaalta, mutta se säästää aikaa myöhemmin. Jos aloittaa harjoittelun muokkaamattomalla tekstillä, harjoittelee samalla virheitä, ja ne jäävät helposti kehoon. Siksi paperi ja kynä ovat kurssin ensimmäinen väline.

Lauseet lyhyemmiksi, sanat arkisemmiksi

Puhuttu suomi kestää huonosti pitkiä lauseenvastikkeita ja kirjoitetun kielen rakenteita. Muokatessani katkaisen virkkeen aina siihen, mihin hengitys luontevasti riittäisi. Yleensä se tarkoittaa yhtä ajatusta lausetta kohden. Jos lause vaatii kaksi hengenvetoa, se on todennäköisesti liian pitkä.

Vaihdan myös sanoja. Kirjoitetussa tekstissä lukee helposti ”mikäli”, kun puhuessa sanoisi ”jos”, ja ”suoritetaan” kun sanoisi ”tehdään”. En kuitenkaan muuta kaikkea puhekieleksi, koska liika murteellisuus kuulostaa yhtä väkinäiseltä kuin virallinen kirjakieli. Tavoite on kieli, jota käyttäisit selittäessäsi asiaa tuttavalle.

Kurssin harjoitustekstit olen kirjoittanut valmiiksi tällä periaatteella, mutta opetan sinulle myös menetelmän, jotta pystyt muokkaamaan omia tekstejäsi. Hyvä testi on lukea lause ääneen kerran katsomatta paperia ja sanoa se sitten omin sanoin. Jos oma versio on lyhyempi ja selvempi, kirjoita se tekstiin.

• Yksi ajatus yhtä lausetta kohden
• Vaihda kirjakielen sanat arkisempiin
• Lue lause ääneen ja sano se omin sanoin
• Älä muuta kaikkea puhekieleksi

Merkinnät, jotka ohjaavat ääntä

Kun teksti on muokattu, lisään siihen merkinnät. Pystyviiva tarkoittaa lyhyttä taukoa, kaksi viivaa pidempää. Alleviivattu sana saa painon, ja nuoli ylöspäin muistuttaa, että lause jatkuu eikä ääni saa laskea. Merkintöjä on tarkoituksella vähän, koska liian tiheään merkitty teksti muuttuu taas luettavaksi nuottiviivastoksi.

Tauot ovat tärkein yksittäinen merkintä. Aloittelija lukee usein tasaisella vauhdilla ja täyttää tauot täytesanoilla. Kun tauko on kirjoitettu näkyviin, siihen uskaltaa pysähtyä. Yleensä kameralla tauko tuntuu esiintyjästä paljon pidemmältä kuin katsojasta.

Käytän samoja merkintöjä kaikissa harjoituksissa, jotta ne tulevat selkäytimeen. Voit keksiä omat, kunhan pidät ne yhtenäisinä. Tärkeintä on, että merkintä kertoo sinulle yhden asian ja että olet sopinut asian itsesi kanssa ennen kuin painat nauhoitusta.

• Yksi viiva: lyhyt tauko
• Kaksi viivaa: pidempi tauko
• Alleviivaus: sanalle paino
• Nuoli ylös: lause jatkuu

Ääneen lukeminen ilman kameraa

Ennen kuin kamera menee päälle, luen tekstin ääneen vähintään kolme kertaa. Ensimmäinen kierros on hidas ja kertoo, missä kompastun. Toisella kierroksella korjaan merkintöjä sen mukaan, missä hengitys loppui kesken. Kolmannella kierroksella luen jo lähes oikealla tahdilla ja katson tekstistä aina vain seuraavan lauseen eteenpäin.

Tämä ennakointi on se taito, joka erottaa luetun puheen luontevasta. Kun silmä on yhden lauseen edellä, voit nostaa katseen paperilta ja sanoa lauseen kuulijalle. Harjoittelen sitä lukemalla lauseen ensin silmillä, nostamalla katseen ja sanomalla sen sitten ääneen.

Seisomaan nouseminen auttaa. Istuessa hengitys painuu, ja teksti alkaa kuulostaa väsyneeltä. Jos harjoittelet pitkään, pidä vesilasi lähellä ja tee tauko kolmen kierroksen jälkeen. Väsyneenä toistaminen opettaa vain huonoa rytmiä.

Tallenne työvälineenä

Puhelin tai pieni kamera riittää. Asetan sen silmien korkeudelle ja nauhoitan ensin yhden kappaleen, en koko tekstiä. Lyhyt pätkä on helppo katsoa useaan kertaan, ja palaute pysyy tarkkana. Nauhoitan aina kaksi ottoa peräkkäin: ensimmäisen ja toisen, kun olen korjannut yhden asian.

Katson tallenteen ensin ilman ääntä ja sitten pelkkänä äänenä. Kuvasta näen, jäikö katse tekstiin, ja äänestä kuulen, kuulostaako lause luetulta. Kirjaan ylös yhden asian, jonka korjaan seuraavalla kerralla. Yksi asia kerrallaan etenee nopeammin kuin kymmenen yhtä aikaa.

Tarkistuslista on tähän tarkoitettu väline, ja sen saat kurssin arviointiosiossa. Tässä artikkelissa riittää periaate: harjoittele, nauhoita, katso, korjaa yksi asia ja nauhoita uudelleen. Näin teksti alkaa muuttua omaksi puheeksi.

• Nauhoita lyhyt pätkä, ei koko tekstiä
• Katso ensin ilman ääntä, sitten pelkkä ääni
• Kirjaa ylös yksi korjattava asia

Milloin teksti on valmis

Teksti ei ole valmis silloin, kun se on täydellinen, vaan silloin, kun pystyt sanomaan sen katsomatta lähes jokaista sanaa. En vaadi ulkoa opettelua. Riittää, että tiedät lauseiden järjestyksen ja pystyt palaamaan tekstiin kesken lauseen löytämättä itseäsi eksyksissä.

Jos jokin kohta takkuaa kolmannellakin kerralla, vika on harvoin esiintyjässä vaan tekstissä. Silloin kirjoitan kohdan uudelleen sen sijaan, että harjoittelisin sitä vielä kymmenen kertaa. Muokkaus ja harjoittelu kulkevat käsi kädessä, ja välillä on viisainta palata paperin ja lyijykynän ääreen.

Syksyisin tekstit ovat usein pitkiä, koska tuotantoja kertyy kalenteriin. Silloin kannattaa jakaa teksti osiin ja harjoitella ne yksi kerrallaan. Kokonaisuus kootaan vasta lopuksi, ja se onnistuu yleensä paremmin kuin yrittämällä koko teksti kerralla.